Tänään oon syöny muutaman karkin kaverin pussista, ja ruisleivän. Ja mä oon täys, mua ei ees huvita syödä yhtään enempää. Mut kyllä mä tiedän että kohta mä taas syön. Jos en huomenna, niin ylihuomenna... tai vaikka viikonpäästä.. Mut mä oon heikko. Mä oon heikko fyysisesti ja henkisesti. Mua itkettää tää mun tilanne. Mua itkettää se kuinka huonosti mä voin. Ja mä oon heikko myös, koska en pysty saavuttaa mun tavoitteita niin nopeesti ku mä itte haluisin.
Mut onneks oon myös vahva. Vahva valehtelemaan ja näyttelemään. Noissa kahessa edellä mainituissa oon hyvä, ellen paras. Mä valehtelen silmät ja suut täydeltä kuinka mä voin hyvin, ja kuinka kaikki on ihan ok. Ja mä nautin siitä kun ihmiset uskoo mitä mä niille syötän. Vitun idiootit.
Aleksia tai mutsia en halua huolestuttaa. Mä rakastan Aleksia. Mut silti mä valehtelen sillekki mun syömisistä koko ajan. Ja mun painosta. Se ei vaan ikinä uskalla laittaa mua vaa'alle. Se nimittäin tietää etten sietäis tollasta käytöstä siltä..
Mutta hei. Haluan vielä kertoa tässä blogissani, etten todellakaan halua kenenkään muun sairastuvan anoreksiaan tai mihinkään muuhunkaan syömishäiriöön. This sucks. En suosittele kenellekkään. Kyllä mäkin haluaisin olla tyytyväinen ulkonäkööni. Ja haluisin uskoa Aleksia kun se rehellisesti mulle kertoo että oon täydellinen näin. Mutta kun itse en pysty uskomaan. Enkä voi sille mitään. Kai tää on sit jotain itseinhon tyyppistä. Mut jokatapauksessa, haluan vaan kertoa omasta elämästäni ja omista ajatuksistani ja niistä kiinnostuneet saa tätä lukea, ja mieluusti kommentoidakin. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti