Perfection?

Aleksi rakastaa mua tälläsenä kun olen. En usko et Aleksi haluis mun menettävän muotojani, ja muuttujan langanlaihaksi. Aleksin hyvällä ystävällä oli joskus kauan sitten anoreksia, ja se oli Aleksille rankkaa aikaa. Miksi mä ite haluaisin aiheuttaa Aleksille samanlaista tuskaa? Miks mä haluasin hommata itteni sairaalakuntoon? Miksen mä vittu voi olla sinut itteni kanssa? Miks mä haluan pakolla tehä elämästäni vaikeeta, vaikka kaikki olis hyvin?

Noiden kysymysten kirjottaminen sai mut itkemään. Mä en ymmärrä itseäni. Kun mä järjellä ajatellen, mun ajatusmaailma on täysin vajaa. Aivan hullu. Mulla on hyvä parisuhde, mä oon kuulemma ihan hyväkroppainen nuori nainen. Ja silti mä koitan pilata elämäni, parisuhteeni ja terveyteni. En mä halua :'(

Mä taidan tarvita apua

Mä tiedostan sen et mä tarviisin apua. Mut mä en kuitenkaan halua sitä. Mulla on aivan älytön pakkomielle muokata kehoani ja itteäni sellaseks mitä haluaisin olla. Mä en halua olla tällänen. Mua usein myös vituttaa mun oma luonne. Kun en pysty olemaan sellanen mitä toivoisin. En aina osaa suhtautua asioihin niinkuin niihin olisi järkevintä suhtautua. Mä olisin paljon parempi jos olisin toisenlainen. Vertailin yhen kaverin kanssa ranteen paksuutta. Mun käsi näytti luukasalta sen kaverin käden vieressä. Mut sitten kun mä taas katsoin kättäni yksin, se näytti taas paksulta.

Mut entä jos..

.. Kukaan ei olekkaan täydellinen?

Miksei siihen silti vois pyrkiä? Miksei vois olla niin hyvä kuin pystyy?

Niin lähellä täydellisyyttä kuin vain kykenee..

Mitä on täydellisyys? Onko se sitä että on langanlaiha ja riutunut, kärsii ja pyörtyilee ja miettii kokoajan syömisiään, ja on morkkis jos on syönyt vaikkapa yhden ruisleivän liikaa? Onko täydellisyys sitä, että on laihempi ja sairaampi kuin kaikki muut? Onko täydellisyys muuttumista "höyhenen kevyeksi" ? Muodostuuko onnellisuus reisien ympärysmitan mukaan? 

Ei. Kuulostaa jotenkin sairaalta. ( Mut sairas mä olenkin... )