Life is like a penis. It's Short, but seems long when gets hard

Mä vihaan tätä kaikkea. Mä vihaan anoreksiaa.

Mä vihaan valehtelemista. Mä vihaan itteäni.

Tänäänkään en oo syöny muutaku salaattia ja raejuustoa... Mulla
on itseinho päällä, mut samalla oon tyytyväinen etten ole syönyt tän enempää...
Lisäks oon juonu vettä, kahvia ja rasvatonta maitoa... 

Mä en oo tyytyväinen itteeni sellasena mitä mä nyt olen. Mut tuli vaan mieleen että Miksi?

Mä oon hoikka, iloinen tummahiuksinen ja sinisilmänen tyttö Helsingin Vuosaaresta. Opiskelen lukiossa. Päivät olen poikaystäväni ja parhaimpien ystävieni seurassa. Mulla on koira jota lenkitän kaks kertaa päivässä. Mulla on äiti joka rakastaa mua. Kuulostaako lähes täydelliseltä? Mut mun elämään kuuluukin vielä noiden iloisten asioiden lisäksi Anoreksia. Josta on tullu liian iso osa mun elämää. Suurimman osan ajasta pystyn olemaan oma itteni, Vilma. Mut sitkun pitää ajatella syömistä/pitäis syödä, musta tulee taas Ana. Ana kertoo mulle kuinka mun pitää syödä. Ja kuinka mun pitää valehdella läheisille syömisistäni. Ana on se joka ilahtuu, kun joku huomaa mun laihtuneen. Mutta kyllä mä ajattelen pystyväni elämään vaikkapa pelkästään erilaisilla salaateilla. Ihanan kevyttä ruokaa, joka ei sisällä juurikaan rasvaa. Kyllä, mä haluan olla täydellinen. Voin myöntää sen itselleni..

Mut lähen moikkaa Aleksia tonne kylille :-) Moikka ihanat, ja koittakaa tekin hyväksyä ittenne sellasina mitä ootte.. :-)